sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Veneretkellä ja rastatorilla

Eräs kaveripariskunta kutsui meidät eilen  ONF:n eli Office National de Fôret:n järkkäämälle ilmaiselle veneretkelle Sainte-Annen pikkusaarille.

Opas kertoi linnuista, kilppareista, mangrovesta ja saarten suojelusta yleensä, sillä suurimmalle osalle niistä ei veneellä saa lähestyä tiettyä metrimäärää enempää sillä ne ovat suojeltuja.
Cap Chévalier rantsulla

Ihan mukava pikku retki, myöhästyttiin tosin ekasta veneestä mutta korvattiin pettymys drinksuilla ravintolassa ja pöllöleimällä rannalla. Toiselle reissulle kerettiin, mutta koska ohjelmassa oli vielä saaren toiseen päähän kerkeäminen St.Pierren "Marché Rasta"lle, jäi veneretken saarivisiitti hieman lyhyeksi. Täytyy siis tulla tutustumaan uudestaan ajan kanssa.



 Ilêt Chévalier oli näin pikavisiitin perusteella todella kaunis ja rauhallinen. Pikkuruisella
saarella ei ole mitään asutusta eikä rakennuksia ja sen ympäri voi helposti kävellä. Sinne pääsee vain viidessä minuutissa lautalla (eli sama paatti jolla mekin oltiin).

Saarelta matka jatkui sitten suoraan Saint-Pierreen tarkastamaan vuosittainen "Marché rasta" eli rastafariyhteisön järjestämä viikonlopun kestävät markkinat, joilla myydään kaikkea suitsukkeista Bob Marley t-paitoihin ja siemenkoruihin. 

Tykkäsin kyllä, rento meininki ja hyvää ital-safkaa kojuista. Nähtiin vielä Nyabinghi-musa - ja reggaekonsertti.


Tuolla oli hurjan paljon ihania siemenkoruja myynnissä joista olisin voinut ostaa ainakin puolet...Mukaan lähti kuitenkin vain korvis- ja kaulakorusetti 25 eurolla ja kreolikorvikset kahdeksalla eurolla.
<3 <3 <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti